tiistai 30. syyskuuta 2014

Helppo ja herkullinen bouillabaisse

Tänään teki mieli kalakeittoa.
Kuitenkin tavallinen kermainen kalakeitto ei innostanut, selailin netistä ideoita ja päädyin bouillabaisseen.
No, ei tämä nyt ihan aito bouillabaisse ole, mutta hurjan hyvää ja nopsa valmistaa.



helppo Bouillabaisse 4:lle

puoli kiloa merilohta
puolikas isosta purjosta
n. 150 g fenkolia
1 paprika
1 prk tomaattimurskaa
2 valkosipulin kynttä
100 g katkarapuja
100g simpukoita (pakaste)
1 kalaliemikuutio
1-2 rkl omenasiiderietikkaa
0,5 dl kermaa
5 dl vettä
1 tl kurkumaa (väriä antamaan)
suolaa, valko- ja mustapippuria maun mukaan
oliiviöljyä

Pilko purjo, fenkoli ja paprika
Poista kalasta nahka ja paloittele kuutioiksi
Laita kattilaan loraus oliiviöljyä ja freesaa kasviksia hetki siinä
Lisää valkosipuli puristettuna sekä suola, pippuri ja kurkuma joukkoon ja jatka freesausta vielä hetki
Lisää joukkoon tomaattimurska, vesi ja kalaliemikuutio sekä siiderietikka
Hauduttele kannen alla n. 10 min.
Lisää sitten kalapalat ja anna kiehua 5 min.
Lisää kerma, katkaravut ja simpukat
Tarkista suola ja maut, lisää tarvittaessa

Tarjoile valkosipulimajoneesin kanssa.

P.S Perunaa voi myös lisätä keittoon kuutioina mainiosti, jos sitä kaipaa :)
Sinne vaan, samaan aikaan kattilaan muiden kasvisten kanssa.
Ja sitten syömään!


sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Mustikkapannareita sunnuntai aamuna

Poika 15v toivoi aamupalaksi mustikkapannukakkuja vaahterasiirapilla :)
No niitähän sitten tehtiin tietty.
Niin ja onhan ne terveellisiä, eikö ;)

Mustikkapannarit amerikan tyyliin

2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
2,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 luomu kananmuna
2,5 dl maitoa
2 rkl rypsiöljyä
2 dl mustikoita
voita paistamiseen

Sekoita kuivat aineet ensin keskenään
Sekoita toisessa kulhossa muna ja maito sekä öljy
Yhdistä kuivat aineet muna-maitoseokseen hyin sekoittaen

Paista melko miedolla lämmöllä lettupannussa kauniin ruskeiksi.
Tarjoa vaahterasiirapin kera.



Aurinkoista sunnuntain jatkoa, mennäänpäs sienimetsään, kun vielä löytyy ihania sieniä!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Silakkapihvejä

Torstaina oli kauppaan tullut juuri erä tuoreita perattuja silakoita. Peratut silakat ovat niitä, joilta on pää ja sisälmykset poistettu, mutta selkäranka jäljellä. Ostin niitä, koska kilohinta on silakkafileisiin verrattuna kolme kertaa halvempi.
Kotona poistin silakoista selkärangan, joka lähtee ihan peukalo-etusormiotteella tosi helposti ja silakkafileet olivat valmiit.
Sitten vaan silakkapihvejä väsäämään.


Silakkapihvit

n. puolisen kiloa silakkafileitä
tuoretta tilliä
ruiskorppujauhoja
ruususuolaa, valkopippuria
voita ja rypsiöljyä paistamiseen

Lado silakkafileet leivinpaperin päälle nahkapuoli alaspäin
Rouhi fileille suolaa ja valkopippuria
Saksi silakkafileille runsaasti tilliä
Laita kaksi filettä päällekkäin, niin että nahkapuolet ovat ulospäin
Upota silakkapihvi ruiskorppujauhoihin molemmin puolin, niin että jauhoja tarttuu reilusti pintaan
Paista keskilämmöllä voi-rypsiöljyseoksessa molemminpuolin kauniin ruskeiksi n. 3 min. per puoli
(rasvaa saa olla pannulla melko reilusti, että tulee hyvä pinta, tarvittaessa kannattaa pannulle lisätä voita)


Tarjoa hyvien perunoiden ja raikkaan salaatin kera, nam!

Tänään meillä on pitsapäivä ja se aloitetaan aina tekemällä herkullinen tomaattikastike.
 Kastike saa muhia kattilassa n. tunnin ja on kyllä maukasta.
Tomaattikastike syntyy näistä aineista:




Mukavaa ja herkullista lauantaita kaikille!
Minä lähden katsomaan kantarelleja ja sitten pitsaa leipomaan, tomaattisoosi jo porisee :)

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Lindströmin pihvejä

Tänään meillä syödään Lindströmin pihvejä. Katselin maanantaina Haasta Hans ohjelmaa, jossa Jani Sievinen valmisti hiukan erilaisia lindströmeitä. Etsin reseptiä ohjelman sivuilta, mutta eipä löytynyt.
No, tein tällaisen omanlaisen version Sievisen pihveistä :)

   Lindströminpihvit 4:lle

400 g jauhelihaa
2-3 kpl säilykepunajuuria
1  sipuli
2 palaa vaaleaa kuivahtanutta leipää
1 luomu kananmuna
4 viipaletta cheddar sulatejuustoa
mustapippuria, valkopippuria ja ruususuolaa
4 luomu kananmunaa pihvien päälle paistettavaksi.

Raasta punajuuret
Silppua sipuli
Raasta tai muuten hienonna leipäpalat
Sekoita kulhossa jauhelihan joukkoon punajuuriraaste, sipuli, hienonnttu leipä, muna ja mausteet.
Muotoile leivinpaperin päällä 8 kpl pihvejä.


Laita cheddar viipaleet neljän pihvin päälle
Nosta cheddarilla päällystetyn pihvin päälle toinen pihvi


 
 
                                                                                                                                                                                     
Paista paistinpannulla voi-öljyseoksessa pihveihin hyvä pinta.
Siirrä pihvit uunivuokaan ja jatka kypsennystä uunissa 175 asteessa n. 30 min.
Paista tällä välillä kananmunat paistinpannulla kääntämättä, niin että keltuainen säilyy ehjänä
ja hieman valuvana.
Nosta kypsien pihvien päälle paistetut munat ja tarjoa raikkaan salaatin kera.


    
  Bon Appetit! Eikun syömään :)

tiistai 23. syyskuuta 2014

Jogurttisämpylöiden ohje

Tulinpa vielä takaisin, kun sain padan porisemaan, kirjaamaan sämpylöiden ohjeen.

    Jogurttisämpylät n. 12kpl

2,5 dl maustamatonta jogurttia
2,5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 rkl hunajaa
10 dl jauhoja

Kiehauta vesi. Lisää joukkoon jogurtti.
Lisää nesteeseen hunaja, suola ja kuivahiiva, sekoita huolella.
Lisää jauhot ja vaivaa kunnolla.
Kohota liinan alla vähintään puoli tuntia, mielellään tunti.
Leivo pyöreiksi sämpylöiksi.
Kohota pellillä n. puolisen tuntia.
Paista 225-250C uunissa n. 10 minuuttia.


Ohje on alunperin vanhasta Kotiliedestä kotoisin.

Nyt lähden hakemaan pyykkejä narulta, tänään on tuullut kyllä niin kovasti, että varmaan ovat kuivia.
Huomiseen!

Tästä se alkaa!

Tässä blogissa keskitytään kotoiluun, kokkailuun ja sisustellaankin.
Kissoista ja koiristakin varmaan on asiaa aina välillä ja toki puutarhaakin hoidetaan, kun jaksetaan.
Luvassa siis varsinainen sekametelisoppa, jota hämmentää juuri 50 virstanpylvään saavuttanut naisihminen.


Rakas harrastus on näin syksyllä sienestys ja tänä syksynä niitä on löytynyt kiitettävästi.
Tässä saalista auton takalaatikossa, mukana matkassa kaikkea tarpeellista sienestykseen :)

Leivoin tänään muuten jogurttisämpylöitä, joista tulikin oikein maukkaita. Laitan ensi kerralla kuvaa ja ohjetta niistä. Nyt pitää alkaa lihapadan valmistus, siihen joukkoon lampaankääpää nam!