lauantai 11. huhtikuuta 2015

Kevättä ilmassa


Tänään on ollut upea aurinkoinen kevätpäivä. Lämpötila kipusi 16 asteeseen, jonkinverran tuulista kyllä oli.
No, tällainen ilma saa heti grillailuhimot hyrräämään, joten kaivoin pikkuisen pallogrillin esille ja grilli kuumaksi. Kevään ensi makkarat, nam!


Grillaus kaverina oli meidän vanha rouva Cara, kohta 13v chihu, joka rakastaa makkaraa ja auringonpaistetta.


Kukkapenkeistä nousee jo kaikenlaista vihreää, mutta valkovuokot on jo kukassa. Se jos mikä on merkki keväästä.


Mulla olisi pari reseptiäkin, jotka haluan tänne laittaa, mm. kotipitsa, jota meillä tehdään usein perjantaisin.
 Eilen sitä taas tein ja molemmat tyttäret olivat samoissa puuhissa, toinen Raumalla ja toinen Turussa. Puhelimitse sitten heitä neuvoin.
 Jätän kuitenkin pitsaohjeen ensi kertaan, mutta tulossa se on.
Nyt on pakko kuitenkin laittaa vielä pari ihanaa kuvaa  meidän pääsiäisvieraista.


Nämä ihanuudet matkustivat Raumalta meille Preitilään pääsiäisen viettoon ja matka sujui hienosti.
Pennut olivat pääsiäisenä juuri kolme viikkoa täyttäneet.
 Maailman suloisimpia pikku karvapalloja.


Täällä kurkkaa Ekara, joka syntyi ensimmäisenä ja on pentueen pienin.
Mukavaa lauantai-illan jatkoa, jos menisi ja laittaisi saunan lämpiämään.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Rentoa pitkäperjantain viettoa



 Pääsiäinen on sujunut rennon leppoisissa merkeissä.
 Löysin mahtavan kirjan Lavatarhuri, jota olen lukenut suurella mielenkiinnolla. Tähän aikaan alkaa sormet syyhytä, että pääsisi kasvimaalle kaivelemaan ja kylvämään. Tuosta Lavatarhuri kirjasta saa kyllä paljon hyödyllistä tietoa, mikäli lavaviljely kiinnostaa. Ei millään malttaisi enää odottaa...



Keskimmäinen tytär saapui pääsiäisen viettoon kotiin pienen ihanan Benjaminin kanssa. Ben on reilu puolivuotias Brittikissa ja mainio veijari onkin. Meillähän on itsellä myös kissoja kolme, joten kissakamuja Benillä täällä kyläillessä kyllä riittää.
 Kuvassa Ben on vähän totinen, kun herättelin toisen päiväunilta.


Pitkäperjantaina syötiin hyvin, tietysti.
Savustin ulkona sähkösavustimessa lohifileen ja paistoin uunissa Hasselbackan perunoita, lisukkeena hyvää salaattia ja munanlohkoja katkaravulla päällystettynä. Ja eipä tässä vielä kaikki, vaan mies vielä paistoi herkullisia porsaanleikkeita. Syöty siis on, kuten kuvasta näkyy.


Jälkkäriä ei sovi tietenkään unohtaa, se oli Valion sivuilta löydetty Lime pie. Raikas ja herkullinen oli.


Pääsiäinen jatkuu ja väki meillä lisääntyy, kun vanhin tytär saapuu tänään pääsiäisen viettoon poikaystävineen ja kissoineen. Siitä lisää myöhemmin.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Uusi alku!

Pitemmittä puheitta ja selittelyittä, tämä on uusi alku tälle blogille, piste.

Palmusunnuntai alkoi mukavasti, heräiltiin ajoissa kello yhdeksältä. Vilkaisu kännykkään paljasti totuuden, ei herättykään ajoissa, vaan kello kymmeneltä. Oli näet siirrytty kesäaikaan.
 Kellojen siirtelystä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta tyydyn toteamaan, että onpahan typerä juttu. En tykkää.
Sitten alkoikin pikkuisia noitia rampata oven takana virpomassa, kivaahan se toki on.
Näin hienoja oksia sain, minä kun olin ainut joka ovea meillä availi.


Aloinpa sitten sunnuntain ratoksi leipomaan pullaa. Jotain hyvää pitää sunnuntain päiväkahvilla saada, vaikka kevennystä vähän yritän harjoittaakkin.
Tällä kertaa leivoin pellillisen korvapuusteja ja pari pellillistä mustikkapullia.
Molempia oli tietysti pakko maistaa, onko laatu kunnossa, no olihan se. Myös pojan mielestä, ja siksipä korvapuustit onkin kiitettävästi kadonneet parempiin suihin. Mustikkapullat ovat liian terveellisiä pojan mielestä, joten niitä vielä löytyy.



Ulkona ilma näyttää suhteellisen mukavalta, tosin kylmältä, joten ajattelin lähteä pienelle metsälenkille sulattelemaan pullia.


Sitten voisikin ottaa rennosti tämän loppu sunnuntaipäivän, jota niin julmasti vielä meiltä kelloa siirtämällä lyhennettiin.
Simba osaa ottaa aina rennosti, kissa kun on.


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikesta huolimatta, eiköhän tästä kesäaikaan siirtymisestäkin vielä selvitä!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Pitkästä aikaa!

Onpa aika mennyt kovaa vauhtia ja työt haitanneet harrastuksia, kun ei ole mitään kerinnyt kirjoittelemaan.
Tämä täytyy korjata nyt.
On tosiaan töitä riittänyt ja sen mukana tulee väsymys, ei jaksa.
Ruokaa toki laitan kotona joka ilta, mutta kuvaus on jo ylivoimaista.

Eilen illalla syötiin kyllä niin maukasta ruokaa, että siitä on pakko resepti tänne kirjata.
Sateisen ja kylmän päivän iltana syötiin siis varsinaista lohturuokaa, lihakääryleitä, nam.

Täytyy ensin valottaa taustaa, eli ostin kymmenen kilon laatikon pihvikarjan luomulihaa.
Laatikossa oli jauhelihaa, paisteja ja entrecoteeta.
Lihan tuottaja on Maanpään luomutila, Uusikartano.
Laatu on aivan huippua, todella.

No, valitsin kilon painoisen pyöröpaistin liharulliin.
Selailin netistä ohjeita ja ideoita ja tällaisia tehtiin sitten.

Lauantai illan lihakääryleet

n. 1kg naudan pyöröpaistia
3-4 mietoa chilipalkoa
1/2 pkt Koskenlaskija voimakas sulatejuustoa
ruususuolaa, mustapippuria ja Provencen yrtit mausteseos myllystä
n. 1,5 dl punaviiniä
n. 0,5 l lihalientä
loraus kuohukermaa
Valion valkosipulivoita paistamiseen
coktailtikkuja

Leikkaa paisti ohuehkoiksi siivuiksi ja nuiji ne vielä ohuemmiksi
Viipaloi chilipalot ohuiksi tikuiksi (poista siemenet)
Viipaloi Koskenlaskija n. pikkusormen paksuisiksi tikuiksi

Rouhi paistiviipaleille suolaa, pippuria ja yrttejä
Laita jokaiselle lihaviipaleelle muutama chilitikku sekä sulatejuustotikku
Rullaa kääryleeksi ja sulje coktailtikulla

Paista kääryleisiin hyvä väri paistinpannulla valkosipulivoissa (paista rullat 2-3 erässä)
Laita kääryleet kannelliseen uunivuokaan
Kaada pannulle viini ja anna kiehahtaa, kaada kääryleiden päälle
Lisää kääryleiden päälle lihaliemi

Laita kansi kiinni ja vuoka 200 asteiseen uuniin
Tarkkaile vuokaa ja kun alkaa kunnolla kuplia vähennä lämpö 175 asteeseen
Käännä kääryleet paiston aikana ainakin kerran ja lisää tarvittaessa nestettä
Kääryleet saavat kypsyä uunissa n. 2 tuntia

Tällä välillä voit valmistaa perunamuusin.

Kun kaksi tuntia on kulunut ota vuoka uunista
Poista coktailtikut kääryleistä ja laita kääryleet folioon odottamaan
Lisää paistoliemeen loraus kermaa ja kiehauta, tarkista maut ja lisää tarpeen mukaan

Nauti hyvässä seurassa kynttilänvalossa :)
Meillä oli nyt pieni kokoonpano, vain me aikuiset ja poika 15v.
Syötiin kuitenkin kaikki kääryleet ja joku taisi nuolla vielä kastikkeen rippeetkin, oli niin hyvää :)
Viininä oli portugalilainen Quinta da espiga, hurjan hyvä viini.


Jälkkäriksi syötiin vadelmamoussea, omista puskista kerätyistä vadelmista tehtynä.
Oli sopivan raikasta ja silti kermaista :)

Vadelmamousse

n. 400g pakastevadelmia
1 kuohukerma
200 g tuorejuustoa
n. dl tomusokeria (maun mukaan)
2 tl vaniljasokeria
vähän sitruunamehua

Sulata vadelmia jonkun aikaa, ei kuitenkaan aivan suliksi etteivät muussaannu
Vatkaa kerma vaahdoksi
Lisää kerman joukkoon tomusokeri ja tuorejuusto sekä vaniljasokeri, sekoita hyvin
Lisää vadelmat ja hiukan sitruunamehua ja kääntele varovasti sekaisin


Loppu ilta menikin sohvalla makaillen ja hyvää leffaa katsellen, Kaukainen maa on niin hyvä, eikö :)


Laitan vielä kuvan viime viikolla valmistetusta ruuasta.
Valmiista ruuasta ei ole kuvaa, mutta tämä on uuniin menossa kuva :)

Laitan sen tänne siksi, kun ostin niin hyvää kanaa Naapurin maalaiskanaa.
Laatu on tosi hyvä ja aivan ihanaa, kun näissä tuotteissa ei ole kamalia marinaadeja, vaan ovat
kivasti pinta maustettuja.
 Tykkään todella!
Tämä ruoka on tehty kananpojan paistista, pakkauksessa on neljä paistia.
Lisäksi tarvitaan vaan esim. perunaa, porkkanaa, sipulia, purjoa, fenkolia.
Hyvää oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria pinnalle ja uuniin tunniksi.
Helppo ja herkullinen ruoka, suosittelen.



Tänään meillä leivotaan vielä pullaa, kun tulin luvanneeksi :)

Ai niin, melkein unohtui, tällaisia paistelin yhtenä iltana, arvaatko mitä ovat?
Joulutorttuja :)



Mukavaa sunnuntain jatkoa!



maanantai 13. lokakuuta 2014

Syyspuuhia sunnuntaina

Sunnuntai on hyvä päivä.
Silloin on aikaa leipoa, lukea, haravoida, tehdä mitä lystää, rennosti.
Sunnuntaisin aamiainenkin on vähän spesiaali.
Meillä se oli tällainen.
Eggs benedict :)




Iltapäivällä siivosin kasvihuoneen ja
satoakin korjasin vielä.


Satoa pitää tutkia, onko se laadukasta :)
Hyvältä tuoksuu, ainakin Simon mielestä.



Mukavaa alkanutta viikkoa, se on syyslomakin loppuviikolla :)

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Syksyistä pataa

Perjantaina syötiin ihan parasta syysruokaa, riistapataa.
Perjantaisin kuuluu syödä jotain hyvää, se aloittaa mukavasti viikonlopun.

Mulla oli pitkä työpäivä takana, tosin ihan erilainen kuin yleensä.
Olin mukana arvioimassa ammattitutkinnon ruokanäyttöä, olipas mielenkiintoista ja kivaa.
Toivottavasti pääsen uudelleenkin :)

Riistapata

500g saksanhirven pakastettua käristelihaa
n. reilu puoli litraa tuoreita suppilovahveroita
2-3 salottisipulia
2 porkkanaa
voita
n. 3-4dl vettä
n. 1dl kermaa
suolaa, täyteläistä pippuriseosta
2 rkl Kikkoman soijakastiketta
tuoretta timjamia
maizenaa ,ruskea suuruste (tarvittaessa)

Ruskista kohmeinen liha voissa kuumalla paistinpannulla, muutamassa erässä
Mausta liha paistaessasi suolalla ja pippuriseoksella
Kaada pataan tai kattilaan
Kuullota sipulit, porkkanat ja timjami, lisää ne pataan
Käytä myös suppilovahverot nopeasti paistinpannulla voissa, mausta ja lisää pataan
Kaada joukkoon vesi
Hauduta padassa kannen alla n. tunti (lisää tarvittaessa vettä)

Suurusta pata maizenalla, jos haluat, ei kuitenkaan ole välttämätöntä
Lisää joukkoon kerma ja kikkoman
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja mausteita

Tarjoa hyvien, keitettyjen perunoiden esim. siikli tai puikula, kanssa.
Lisäksi tietysti puolukkahilloa ja lasillinen hyvää punaviiniä.
Tällä kertaa meillä oli viininä etelä-afrikkalainen Ostrich landing ja hyvää oli :)


Pitää lähteä pihalle haravoimaan lehtiä ja siivoamaan kasvihuonetta talvikuntoon.
Meillä on vielä kasvanut tomaatteja kasvihuoneessa, nyt pitää viimeiset hakea sisälle.
Yrtit ovat vielä kasvihuonessa hyväkuntoisia ja reheviä, pitänee kerätä kimppuja kuivumaan.
Siinäpä sitä puuhaa tälle sunnuntai iltapäivälle, heippa siis!






torstai 9. lokakuuta 2014

Saanko esitellä Simba!



Haluan esitellä meidän upean kissaherran, Simban.
Simba eli kotoisasti Simo vaan, on vuoden vanha siperiankissa.
Ei Simo ihan puhdas siperiankissa ole, mutta hurjan komea hän on.
Simon lempipuuhaa on syöminen, ja jääkaapin oven avautuessa Simo on paikalla välittömästi.

Toinen lempiharrastus on makoilu nojatuolissa.


Kuten huomataan Simo osaa rentoutua :)

Simo osaa myös puhua, lempi puheenaiheita on mitä jääkaapista löytyisi hänelle.
Myös silloin kun Simo riehaantuu ja liitää pöydältä pöydälle kuin liito-orava hän puhuu.
Tai oikeastaan sanoo vastaan, kun häntä komennetaan lopettamaan liitely.
No, sellainen kissa on Simba :)

Näkemisiin, Mau!